TEEMANI

Turvaa ja oppimisen rauhaa kouluihin

Helsingin kouluissa nähdään ja koetaan ensimmäisenä se, mitä muu Suomi tulee kohtaamaan myöhemmin. Olen toiminut luokanopettajana Koillis-Helsingissä kohta viiden vuoden ajan. Aloitin työurani, kun koronapandemia alkoi. Arkemme työelämässä, kotona ja koulussa haastettiin ennennäkemättömällä tavalla, ja maksamme sen hintaa nyt oppimisvajeena. Korona söi kuilun jokaiseen ikäluokkaan ja vahvimmin se näkyy lapsissa, jotka aloittivat koulupolkunsa koronan kourissa. Koulujen henkilöstö tekee voitavansa tämän vajeen paikkaamisessa, jossa oikeanlaatuiset ja -määräiset resurssit ovat avainasemassa. Oppimisen tukeen on osoitettava entistä suurempaa rahallista panostusta, mikä näkyy pienempinä ryhmäkokoina sekä pätevänä ja riittävänä henkilöstönä. Erityisen tuen oppilaiden integrointia ei voi tehdä muiden oppilaiden kustannuksella. Haastavimman tuen oppilaat saavat tarvitsemansa avun parhaiten pienryhmässä harkitusti integroiden. Tuen tarpeen määrän ja laadun kirjo on kasvanut. Etenkin hyvin köyhistä ja sodan runtelemista maista saapuneiden maahanmuuttajaperheiden lapset tarvitsevat usein monenkirjavaa tukea.

Koulujen johtamisen tulee olla entistä enemmän yhteistyötä. Rehtori ei voi yksin vastata suuren peruskoulun toiminnasta, vaan tarvitaan työnjakoa. Virka-apulaisrehtoreiden virkoja tulisi avata oppilasmäärältään pienempiinkin kouluihin. Koulut tarvitsevat jaetumpaa johtamista, jotta rehtoreiden uupuminen vältetään. Rehtoreille tulee turvata aikaa kohdata henkilöstö ja oppilaat.

Koulujen kasvavat ongelmat kurin- ja järjestyksenpidossa herättävät huolta monissa kodeissa. Oma kokemukseni on, että yksi syy on eri uskontojen ja kulttuurien kasvatuskäsityksessä, joka ei vastaa Suomessa perinteisesti totuttua käsitystä esimerkiksi opettajasta auktoriteettina, oman vuoron pyytämisestä tai vaikkapa toisen koskemattomuuden kunnioittamisesta. Monilapsisissa perheissä saatetaan asua ahtaasti ja lapsi on tottunut saamaan äänensä kuuluviin huutamalla. Kodeissa on usein myös vahvat sukupuoliroolit: äiti hoitaa ja hoivaa, isä käy töissä. Tämä heijastuu väistämättä kouluihin.

Olen ilokseni kohdannut monia maahanmuuttajataustaisia perheitä, joissa halutaan tehdä kasvatustyötä yhdessä koulun kanssa ja tulokset ovat hyviä, mutta valitettavan usein perheissä ei ole välttämättä edes riittävää kielitaitoa, jolloin yhteistyön tekeminen on jo lähtökohtaisesti vaikeaa. Kun kotona kasvatetaan vastoin meille tuttuja sääntöjä ja arvoja, on koulu lopulta lähes kädetön vaikuttamaan oppilaan käytökseen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät kurinpidolliset toimenpiteet, eikä se pitkällä tähtäimellä ole kestävä tie. Tarvitaan varhaista kohtaamista. Yhteiskuntamme tulisi kohdata tänne muuttavat perheet jo maahan tullessa. Kotoutuminen ei tapahdu yksisuuntaisesti. Jokaisella perheellä tulisi olla tukihenkilö, joka tarvittaessa ratkoo myös koulunkäyntiin liittyviä ongelmia yhdessä koulun ja perheen kanssa.

Jos pienen mellastavan joukon käytökseen ei heti juurevasti puututa, alkavat myös hyvin käyttäytyvät oppilaat oireilla ja käyttäytymään itse huonosti. Johdonmukaiset kurinpitotoimet mahdollistavat jopa erottamisen, ellei koulussa osata käyttäytyä. Tässä opettajien rooli korostuu. Kouluja tulee kannustaa ja tukea kurinpidossa. Myös yhteistyötä poliisin kanssa on lisättävä. Pienimpiinkin rikkeisiin tulee uskaltaa puuttua. Ensihätään tarvitaan siis kuria ja järjestystä. Rajat ovat rakkautta. Pitkällä tähtäimellä tarvitaan kuitenkin lempeänlujaa otetta, positiivista toimintakulttuuria ja varhaista puuttumista. Näillä eväillä helsinkiläiset koulut ovat kaikille turvallisia ja laadukkaita paikkoja oppia ja kasvaa.

Vastuullinen kehitys

Suomen paras kaupunki, maailman paras pääkaupunki! Ei enempää, ei vähempää. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan yhteistyötä yli puoluerajojen. Puolueiden keskinäinen kinastelu siitä, kuuluvatko autot keskustaan vai eivät, ei aja kotikaupunkimme etua. Yhteisen vision ja kehittämisen täytyy perustua konseksukseen - muuten politiikkamme on poukkoilevaa: valtuusto toisensa perään peruu edellisten päätöksiä ja tähän valuvat myös verorahamme. Helsinki tarvitsee erilaisia kaupunginosia erityispiirteineen, mutta kaikissa tulee olla saavutettavat peruspalvelut, virkistymismahdollisuuksia ja lähiluontoa. Ja mitä tulee Helsingin keskustaan, sen viihtyisyyttä tai toimivuutta koskevia päätöksiä ei voi tehdä yksin siellä asuvien kaupunkilaisten tai turistien ehdoilla. Monelle auto on välttämättömyys ja sillä tulee voida päästä myös Helsingin keskustaan kohtuullisin kustannuksin.

Helsinki tarvitsee rohkeita avauksia uusista asuinalueista. Arkkitehtien näkemykset eivät saa olla kaupunkisuunnittelun lähtökohta. Kaavoittamisessa tulee ehdottomasti huomioida myös lähivihreys. Rakentaminen voi olla tiivistäkin, kunhan se on myös vehreää ja terveellistä. Helsinki ei kaipaa lisää tuulitunneleita tai betoniviidakkoa. Ympäristön ei tule väistyä tai joustaa ihmisen edessä, vaan meidän pitää ottaa ympäristö huomioon kaikenlaisessa kehityksessä.

Kaupunkilaisten verorahat ansaitsevat vastuullista käsittelyä. Myös viranhaltijoiden toiminnan tulee kestää kriittistä tarkastelua. Tehdään Helsingistä oikea pääkaupunki!

Terve ja tarkka talous

Helsingin talous on pitkään ollut hyvällä pohjalla, mutta maanlaajuiset haasteet, ennen kaikkea ikärakenteen muutos ja sotekulujen kasvu, haastavat jo Helsinkiäkin. Jo pitkään vahvana pysyneeseen taloustilanteeseen ei pidä tuudittautua, vaan on oltava valmis tekemään rohkeitakin ratkaisuja, jotta talous saadaan pysymään terveenä. Tarvitaan menokuria, mutta samaan aikaan myös investointeja. Kaikki investoinnit eivät kanna heti hedelmää, vaan tarvitaan pitkänäköisyyttä ja rohkeutta. Joskus sankariteot tekevät aluksi kipeää.